Doulapaketit

Yksilöllistä ja arvostavaa tukea synnytysmatkallesi

Lapissa - siellä, missä sinäkin

Doulaan Rovaniemen, Tornion ja Kemin alueilla sekä sovitusti myös kauempana Lapissa.

Voimme tavata joustavasti melkein missä vain: kotonasi, ulkoilmassa, kahvilassa tai kotonani Rovaniemellä. Toiveiden mukaan hyödynnän tapaamisissa myös etäyhteyksiä.

Doulauspakettini sisältävät

Doulauspaketteihini kuuluu ilmainen tutustumistapaaminen, jonka aikana saat käsityksen minusta doulana ja minä pilkahduksen sinun toiveistasi doulan tukeen liittyen.

Tarjoan jatkuvan tukeni sopimuksen solmimisesta siihen saakka, että olemme tavanneet viimeisen kerran synnytyksen jälkeen. Voimme olla yhteydessä toiveesi mukaan WhatsAppilla, tekstiviesteillä tai sähköpostilla. Kuulen mielelläni kuulumisesi raskauden edetessä, tuen luotettavan tiedon löytämisessä päätöksentekosi tueksi ja annan sinulle kanavan pohtia raskauteen ja synnytykseen liittyviä asioita ääneen. Saat käyttöösi tietotaitoni terveydenhoitajana ja doulana, kuitenkin ilman varsinaista terveysneuvontaa.

Synnytyksen aikana olen täysin sinua varten. Olen tutustunut sinuun ja toiveisiisi, tuen sinua omannäköiselläsi synnytysmatkalla niiden toiveiden ja arvojen mukaan, mitä olet nostanut esille. Olen myös synnytyskumppanisi tukena ja annan teille tilaa kulkea matkaanne yhdessä. Tulen synnytykseen tueksesi siinä vaiheessa, kun sinä koet sen tarpeelliseksi. Voit pyytää minua myös välillä poistumaan, jos kaipaat yksityisyyttä.

Kaikki doulausasiakkaani saavat lainaksi TENS-laitteen ja Rebozon sekä ohjauksen niiden käyttöön. Vauvan synnyttyä ohjaan perhettä mielelläni myös kantoliinan turvallisessa käytössä.

Halutessasi voit maksaa doulauspaketin myös erissä.

Hinnasto

Doulauspaketit | Hinnat sis. ALV 24%

Reissulla - Täyden tuen doulauspaketti

Sisältää: 

2,5h synnytysvalmennus

2x2h tapaamista ennen synnytystä

4 viikon synnytyspäivystyksen

1x2h tapaaminen synnytyksen jälkeen

1100€

Taipaleella - Kevyemmän tuen doulauspaketti

Sisältää:

2x2h tapaaminen ennen synnytystä

2 viikon synnytyspäivystyksen

1x2h tapaaminen synnytyksen jälkeen

850€

Etappi -hetidoulaus

Sisältää:

Tukeni synnytyksen aikana.

Voit olla minuun yhteydessä synnytyksesi alettua, kun huomaat tarvitsevasi lisää tukea.

500€

Raskausdoulaus

Sisältää:

3 - 5 tapaamista raskauden aikana, yhteensä 10 tuntia, joista yksi tapaaminen on 2,5h synnytysvalmennus. Halutessasi viimeinen tapaaminen voi olla myös synnytyksen jälkeen, esim. synnytyksen läpikäyntiä, imetys- tai kantoliinaohjausta.

Jatkuvan tuen ja konsultoinnin viestein tai puhelimitse.

Tensin ja rebozon lainaksi loppuraskauteen ja synnytykseen.

Doulakirjastoni käyttöösi.

400€

Lisätapaaminen doulapakettiin

Kaipaatko lisää tukea doulapakettiisi? 

Voit varata lisätapaamisia tarpeesi mukaan. Tulen mielelläni tueksesi myös neuvolan tai äitiyspoliklinikan vastaanotoille. Tapaamiset onnistuvat myös etäyhteydellä.

40€/tunti

Valmentava tapaaminen doulan kanssa

Ehkä kaipaat tukea jonkin tietyn aiheen ympärillä; kivunlievityksen harjoittelun, synnytyskumppanin keinojen tukemisen, yllättävän tilanteen käsittelyn. 

Voit varata valmentavan tapaamisen, jossa käymme läpi sinulle tärkeitä aiheita. Tapaamiset onnistuvat myös etäyhteydellä. 

50€/tunti

Raskauteen ja synnytykseen valmentava doulauspaketti

Kaipaatko tukea raskauden suunnitteluvaiheessa?

Varaa ilmainen tutustumistapaaminen tai kerro toiveesi sähköpostilla. Kuljen mukana matkaasi jo ennen raskauden alkua.

Haluaisitko tutustua ennen doulapaketin varaamista?


Ole yhteydessä niin sovitaan maksuton tutustumistapaaminen.
Noin tunnin tapaamisen aikana voit kertoa toiveesi doulalle ja kerron tarkemmin omasta tavastani tukea.